maanantai 8. syyskuuta 2014

Heijastuksia kultaisesta silmästä

Heijastuksia kultaisesta silmästä


Olen väsynyt lauluni valheeseen,
Herra tee minut lapseksi jälleen.
Minä tahtoisin viuluni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.”
                          Eino Leino

James Bond -elokuva "Golden eye" huipentuu kohtaukseen, jossa Bond taistelee lapsuuden ystäväänsä vastaan elämästä ja kuolemasta huimaavassa korkeudessa suuren lautasantennin päällä. James Bond, kuten tiedetään, on brittivallan puolesta, milloin mitäkin uhkaa vastaan taisteleva superagentti. Hänen lapsuudenystävänsä taas on elämänkohtaloidensa kautta ajautunut vastakkaiselle puolelle Neuvostoliiton huippuagentiksi. Taistelu on kova, armoa ei pyydetä eikä anneta. Molemmat uskovat asiansa oikeutukseen. He ovat valmiita taistelemaan äärimmäisin keinoin äärimmäiseen loppuun saakka. Heillä molemmilla on "lupa tappaa" ja sen he ovat myös valmiita tekemään edustamansa asian puolesta: - Mitä, ovat valmiita tappamaan oman, parhaan lapsuudenystävänsä! Voiko mikään olla sen arvoista, niin suurta?

Elokuva rakennetaan siten, ettei katsojalle jää epäselväksi kumman puolella kuuluu olla, kumpi taistelee oikeamman asian puolesta. Edustaahan Bondin lapsuudenystävä vihattavaa, koko maailmaa uhkaavaa ideologiaa. Ja niidenkin, jotka saattavat jotenkin ymmärtää sosialismin periaatteessa edustavan hyväksyttävää aatetta, täytyy ymmärtää Neuvostoliitossa toteutetun reaalisosialismin mädännäisyys. Kun neuvostoagenttiin voi vielä yhdistää neuvostoimperiumin ja pyrkimyksen maailmanherruuteen, voi "aivopestyn" neuvostoagentin katsoa edustavan kaikkea pahaa ja tuhottavaa.

Suurin osa katsomoa jännittääkin James Bondin puolesta. Voittaako oikeus taas tälläkin kertaa? Hyvin harva tulee ajatelleeksi James Bondin arvomaailmaa. Minkä vuoksi hän niin kiihkeästi taistelee? Kärjistäen voisi sanoa: brutaalikapitalismin sekä brittiläisen, katoamassa olevan maailman herruuden, imperialismin ja sen jäännösten puolesta. Sen saman kolonialismin, joka vielä sata vuotta sitten ilmeni alusmaiden häikäilemättömänä alistamisena ja riistona. "Hänen majesteettinsa palveluksessa" James Bond samalla taistelee englantilaisen, luokkayhteiskunnan karkeimman muodon säilyttämisen puolesta.

Elokuva on rakennettu taitavasti. Nykytehostein tuettuna varsinkin elokuvan loppukohtaus on vaikuttava. Rystyset valkoisina katsomossa puristetaan käsinojia. Bondin vastustaja on kova taistelija, neuvostoagentti parhaasta päästä.

Kumpi voittaa? - "Ei voisi vähemmän kiinnostaa"! Väärässä molemmat, yhtä aivopestyjä! Voittaako britti- vai neuvostoagentti - samantekevää!

Kaikessa naiiviudessaan elokuva kuitenkin avaa muita mielenkiintoisempia kysymyksiä:
     – Kuinka vahva vaikuttaja media ja elokuva onkaan! Niin vahva, että itseoikeutettu   toisen ihmisen, jopa lapsuudenkaverin, vahingoittamisen ja tappamisen pystytään esittämään hyväksyttävässä valossa.

    – Keneltä nämä jamesbondit ovat saaneet ”oikeuden tappaa”? Näitä samoja sankareita, jotka imperialistisiin tai kansallisiin etuihin vedoten ovat ottaneet itselleen omakätisen oikeuden tappaa, tuomitaan paraikaa Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa.

    – Olisivatko nämä harhautuneet höyrypäät valmiita käymään veljensä, poikansa tai isänsä kimppuun samalla vimmalla edustamansa imperialismin asian puolesta? Olisivatko he valmiita edelleen tappamaan?

    – Entä me? Vääristääkö elämä ja se ympäristö, missä elämme, meidän kaikkien ajatusmaailmaa?
Elokuvan analysointi kävisi oivallisesta mediakasvatuksen harjoitustyöstä opiskelijoille. Edustaahan James Bond kaikessa vaikuttavuudessaan ei vain miehen mallia, vaan kokonaista länsimaisen ihmisen arvomaailmaa, jota elokuvan avulla tehokkaasti syötetään nuorisolle.

Mikä mahtava valta medialla onkaan nykyaikana. Karl Marxia mukaillen, (media = raha):
"Media on jumalainen voima, joka muuttaa kaiken;
väärän oikeaksi, oikean vääräksi,
mielekkyyden mielettömyydeksi, mielettömyyden mielekkyydeksi,
vihan rakkaudeksi, rakkauden vihaksi."

Vai onko kysymys muustakin aivopesusta kuin median suorittamasta? Onko koko elämä aivopesua, oppien ja kokemusten myötä tapahtuvaa harhautumista? Elokuva on osoitus siitä, miten ihminen kadottaa elämän myötä lapsen, pojan viattomuuden ja kuinka hän jää oppimansa ja kokemansa vangiksi. Onko mahdollista, että vain elämän kuonaa vailla olevilla lapsilla todelliset elämän arvot säilyvät. Poikien, ja varmasti myös tyttöjen välinen lapsuudenaikainen ystävyys on hieno asia, suurempi ja aidompi kuin elämän myötä omaksutut ontot ismit.

Pentti Salmela