Yön tummat varjot haipuvat
yltä syvän päilyvän veden
korkealla taivaan sini.
Hornankattilassa
vesi kuohuu, pyörii, ryöppyää
imee syvyyteen kaikki läheltään
kuin avaruuden musta aukko.
Loittonen hornankattilasta
keinun aalloilla
aavalle ulapalle
korkealla taivaan sini.
Omassa elementissäni veden väkenä
aallottarena tähyilen vastarantaa
kalana sitä kohti vellon.
Tiedän - pääsen perille.
Erilaista sinua ja hyvää sellaista. Matkalla johonkin, vastarannalle, selviytyä tumman veden ja taivaankannen väliltä hornankattilan kautta
VastaaPoistapäämäärään. vahvaa selkeää kerrontaa. kl